Takkatulen valossa on hyvä tehdä hahmoluonnostelua. Välillä tässä vaiheessa tuntuu siltä kuin pelaisi jotain peliä tyyppien kanssa tai leikkisi poliisia tai työnantajaa. Mitä pelkäät? Mitä salaisuuksia sinulla on? Mitä haluaisit elämältäsi? Miksi et toteuta haaveitasi?

Jossain vaiheessa vastaukset alkavat ilmestyä paperille minä-muodossa, ja silloin tietää hahmon olevan suht kypsä. Silloin tarina alkaa olla valmis kirjoitettavaksi ilman, että täytyy jatkuvasti pysähtyä pohtimaan jotain yleisluontoista asiaa päähenkilöstään.

Henkilöhahmot kehittyvät kuitenkin vielä viimeistenkin editointikierrosten aikana. Parasta onkin, kun tyypit alkavat kirjoittaa itse itseään ja saa kokea sellaisia ahaa-elämyksiä, että näinkö tuo kaveri tykkääkin toimia ja ajatella. Ihannetapauksessa kirjailija saakin vain istua sivustakertojana ja katsella, miten tarina etenee. Mitähän siitä tulisi, kun täyttäisi tällaisen hahmopohjan itsestään?